Nicholas Nickleby (1947)

Brasilialaissyntyinen Alberto Cavalcanti teki kansainvälisen uran, mutta nyttemmin hänet muistetaan lähinnä sellaisista brittielokuvan klassikoista kuin Went the Day Well? (1942) ja Nicholas Nickleby (1947). Jälkimmäisestä on tullut tuore dvd-julkaisu Ealing-sarjassa. Charles Dickensin romaaniin perustuva Nicholas Nickleby kuvaa köyhän perheen poikaa (Derek Bond), joka joutuu isänsä kuoleman jälkeen tarttumaan työhön ja elättämään äitiään ja sisartaan. Dickens-filmatisointien Lontoo on rehevä, yhteiskunnallisten ristiriitojen maailma. Nicholas Nicklebyn ensimmäinen pesti on maaseutukoulussa, joka kuvataan melkein karikatyyrinomaisena painajaisena. Tuntuu siltä kuin elokuvan visuaalinen runsaus olisi saanut vaikutteita edellisenä vuonna valmistuneesta David Leanin elokuvasta Suuria odotuksia.

Ase ja laki (1959)

André de Tothin Ase ja laki (Day of the Outlaw, 1959) esitettiin aikanaan Teemalla Aki Kaurismäki -sarjassa, ja nyt katsottuna B-westernien klassikossa onkin tietynlaista kaurismäkiläisyyttä, eleettömyyttä. Elokuva alkaa tiheätunnelmaisella jaksolla, jossa lännenelokuvan perusasetelma väännetään rautalangasta: Blaise Starrettin (Robert Ryan) kaltaisten karjapaimenten aika on ohi, ja piikkilanka on tulossa preerialle. Hal Crane (Alan Marshall) edustaa maanviljelijöitä, jotka nousevat puolustamaan oikeuttaan rajata tiluksiaan. Starrettin ja Cranen konflikti vaikuttaa väistämättömältä. Kaiken lisäksi Starrettilla on suhde Cranen puolisoon Heleniin (Tina Louise). Kohtaus, jossa suhde paljastuu, alkaa melkein kaurismäkeläisellä lauseella: ”Miksi et rakasta minua enää?”

Tarinan nerokkuus on käänteessä, joka pyyhkii kerralla pois Starrettin ja Cranen vastakkainasettelun. Juuri kaksintaistelun hetkellä sisään säntää kapteeni Jack Bruhnin (Burl Ives) johtama rosvojoukko, joka on pakenemassa armeijan palkkarahat mukanaan. Pienen syrjäisen kaupungin yhteisö joutuu katastrofin keskelle, ja tämä asettaa kaiken edeltävän uuteen valoon. Burl Ives tekee loistavan roolisuorituksen kuolemaa vastaan ponnistelevana rosvojoukon johtajana, joka lopulta yhteisymmärryksessä Starrettin kanssa johtaa väkivaltaiset ryövärit talvisen korven armoille.

Ase ja laki on tiivis, erinomaisesti käsikirjoitettu western. Se on myös hyvin tyyli- ja lajityyppitietoinen. Dialogi on paikoitellen erittäin kirjallista. Olisiko tässä alan klassisen novellistin Stephen Cranen vaikutusta?

Suomalaisia animaatiomainoksia

Suomalaisen elokuvan festivaalin harvinaisuuksiin kuului kooste kotimaisista animaatiomainoksista vuosilta 1935–1969. Erityisen kiinnostavia olivat Satakunnan Osuuskaupan ja SOK:n makeis-, kahvi-, margariini- ja kenkävoidemainokset vuosilta 1935–38. Ilmeisesti useassa animaatiossa keskeisenä vaikuttajana oli sarjakuvapiirtäjä Hjalmar Löfving. Esitys vakuutti ainakin minut siitä, että osuusliikkeillä on ollut merkittävä panos suomalaisen animaation kehittäjänä. Varhaisista mainoksista mieleen jäivät erityisesti kahvimainokseet, joissa johtavana ajatuksena oli vakuuttaa valmiiksi paahdetun, jauhetun kahvin erinomaisuudesta. Juuri 1920- ja 1930-luvuilla kahvinjuonti läpäisi Suomessa kaikki kansankerrokset.

Myöhemmissä mainosanimaatioissa oli monta herkkupalaa. Mieleen jäivät erityisesti Lahden oluen mainokset. Monissa mainoksissa menneisyyden toiseus herätti myös makeat naurut. Nykypäivän horisontista saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi Baby Energa -vauvanruuasta oli vuonna 1962 tarjolla kolme vaihtoehtoa, Junior, Senior ja – Mallas.

Jumalan myrsky (1940)

Suomalaisen elokuvan festivaali järjestettiin Turussa 18. kerran. Valentin Vaalan juhlavuotta muistettiin useamman elokuvan voimin. Ehdin katsoa vain Lauri Haarlan romaaniin perustuvan melodraaman Jumalan myrsky. Haarla oli taustaltaan historianopettaja, ja useissa romaaneissaan hän käsittelikin menneisyyteen liittyviä teemoja. Jumalan tuomiossakin historia on vahvasti läsnä, kirouksena, joka sanelee elokuvan päähenkilöiden kohtaloita. Kilian Melker (Olavi Reimas) ja Hanna Niskala (Irma Seikkula) eivät voi paeta historian painolastia, eivätkä he voi koskaan saada toisiaan. Luonnonvoimat asettuvat nuorten rakastavaisten epäsäätyistä rakkautta vastaan: Kostonselän yli tukkilauttaa kuljettava Kilian hylkää laivansa käydäkseen rakkaimpansa luona, mutta ”Jumalan myrsky” puuttuu peliin ja rankaisee Kiliania hairahduksesta. Koko tarina on kerrottu takautumana, jossa Kilian on jo viettämässä häitään uuden morsiamensa kanssa. Hääjuhlan keskellä Kilian kuulee Hannan itsemurhasta. Kohtalo on täyttynyt.

Verkosta löytyy kiinnostavaa taustatietoa Jumalan myrskystä ja muutamasta muustakin kotimaisesta elokuvasta Kaija Raholan muistiinpanoista.

Wallace ja Gromit -lyhytelokuvat

Nick Park taisi aikanaan ohjata Peter Gabrielin videon "Sledgehammer", ja yhtä tyrmäävän taidokkaita ovat Wallace ja Gromit -lyhytelokuvat Suuri huviretki (A Grand Day Out, 1991), Väärät housut (The Wrong Trousers, 1993) ja Läheltä piti (A Close Shave, 1995). Nukkeanimaatiot ovat kerta kerralta vauhdikkaampia, ja mainstream-elokuvan tehokeinot ovat jo käytössä viimeisessä lyhytelokuvassa Läheltä piti. Mutta hauskoja ovat kaikki. Miten ilmeikäs on kuusta löytyvä automaatti, joka jää onnellisena hiihtelemään juustokumpareilla. Ja miten luihu on rikollinen pingviini, joka kaappaa Gromitin paikan Wallacen sydämessä!

Mr. Deeds tulee kaupunkiin (1936)

Frank Capran populististen komedioiden sarja YLE Teemalla alkoi elokuvalla Mr. Deeds tulee kaupunkiin (Mr. Deeds Goes to Town, 1936). Keskiössä on maaseudun pikkukaupungin poika Longfellow Deeds (Gary Cooper), joka saa odottamatta miljoonaperinnön. Asianajofirma saapuu kutsumaan hänet kaupunkiin, ja niin hra Deeds ajautuu omaneduntavoittelijoiden viidakkoon. Toimittaja Babe Bennett (Jean Arthur) lyöttäytyy maalaispojan seuraan ja julkaisee Deedsin edesottamuksista sarjan vauhdikkaita lehtikirjoituksia. Jos Mr. Smith lähtee Washingtoniin kritisoi kolme vuotta myöhemmin politiikkaa ja vallankäyttöä, Mr. Deeds nauraa kaupunkilaisen elämän tekopyhyydelle, mutta tarkastelee samalla purevasti sekä lehdistöä että oikeuslaitosta. Elokuva huipentuu oikeudenkäyntikohtauksessa, jossa Deeds joutuu puolustamaan itseään asianajotoimiston ammattilaisia vastaan. Loppukohtauksesta tulee amerikkalaisen common sensen ylistystä, kun Deeds kumoaa itseensä kohdistuneet syytökset. Frank Capra on Horatio Algerin perillisiä, mutta hänelle amerikkalainen unelma ei ole taloudellista hyvinvointia, ”from rags to riches”, vaan pyrkimystä palauttaa sellaisia arvostuksia, joita modernisaatio tuntui työntäneen taka-alalle.

Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939)

Frank Capran Mr. Smith lähtee Washingtoniin (Mr. Smith Goes to Washington, 1939) kuuluu populistisen komedian klassikoihin. James Stewartin näyttelemä hra Smith päätyy sattuman oikusta senaattoriksi, mutta konkareiden, ennen kaikkea Joseph Painen (Claude Rains), tavoitteena on käyttää viatonta Smithiä pelinappulanaan. Elokuvan kuva vallankäytöstä on armoton. Politiikan taustalla vaikuttavat raharikkaiden porhojen itsekkäät tavoitteet, ja Jim Taylorin (Edward Arnold) kaltaiset kroisokset ohjailevat mielinmäärin niin poliitikkojen kuin kansankin mielipiteitä. Luotettavana pidetty Paine on Taylorin kätyri. Kun Taylorin junailema patohanke uhkaa kaatua, rahan valta pystyy masinoimaan jopa lehdistön Smithin sitkeää taistelua vastaan. Capran tulkinnassa kansan tahtoa on lopulta mahdoton manipuloida, Smith onnistuu murtamaan niin Painen kuin Taylorinkin. Samaan aikaan kun kuva politiikasta on karikatyyrinomaisen turmeltunut, elokuva rakentaa uskoa Lincolnin perintöön, poliittiseen järjestelmään, jonka kautta muutos on mahdollinen.

Politiikka on elokuvassa sataprosenttisen maskuliinista, mutta viime kädessä Smith ei selviytyisi ilman avustajansa Saundersin (Jean Arthur) tietämystä. Saunders tuntee senaatin toimintakulttuurin ja politiikan säännöt: vain niiden suvereenin hallinan kautta oikeudenmukaisuus voi toteutua.