Erämaan laki (1956)

Delmer Davesin Erämaan laki (The Last Wagon, 1956) nähtiin Suomessa tuoreeltaan tammikuussa 1957 ja uusintaensi-illassa heinäkuussa 1968, mutta televisioesitystä se ei tiettävästi ole vielä saanut. Erämaan laki jatkaa Davesin aiempien westernien tapaan intiaanisotien kuvausta ja sijoittuu 1870-luvulle. Pohjana on Gwen Bagnin tarina, josta James Edward Grant ja Delmer Daves muokkasivat käsikirjoituksen yhdessä Bagnin kanssa. Tuotantoyhtiönä oli Twentieth-Century Fox, mikä on kiinnostavaa, sillä samana vuonna ohjaamansa westernin Peloton mies (Jubal, 1956) Daves teki Columbialle. Tätä ennen Sotarummut (Drum Beat, 1954) oli valmistunut Warnerille. Mistähän tuotantoyhtiöiden nopeat vaihdokset kertovat?

Erämaan laki on parhaimmillaan elokuvan alussa: ensimmäinen puolituntinen on loistava. Jo alkutekstien aikana katsoja näkee Richard Widmarkin ampuvan miehen hevosen selästä, eikä katsojalla ole mitään tietoa, mihin tarinaan episodi liittyy. Tämän jälkeen alkaa kiihkeä, melkein eläimellinen kamppailu, jossa vastenmielinen sheriffi (George Mathews)  miehineen ajaa takaa Widmarkia, joka ennen pitkää identifioidaan Comanche Toddiksi. Vielä myöhemmin selviää, että Todd on elänyt intiaanien parissa ja häntä etsitään murhasta epäiltynä. Sheriffi vangitsee Toddin ja kohtelee tätä väkivaltaisen välinpitämättömästi. Erämaan laki käsittelee rasismia monitasoisesti. Toddia halveksitaan intiaanina, mutta tämän rinnalle tarina asettaa uudisasukaskaravaanin mukana kulkevat sisarukset: toisen äiti on intiaani, toisen valkoinen. Sisarusten jännite purkautuu elokuvan loppua kohti samalla, kun Todd voittaa nuorten luottamuksen opastaessaan heidät apassialueen halki.

Twentieth-Century Fox tuotti 1950-luvulla useita spektaakkelimaisia lännenelokuvia. Mieleen tulee esimerkiksi Henry Hathawayn Paholaisen puutarha (Garden of Evil, 1954). Erämaan lain kuvaajana työskenteli Wilfred Cline, ja hän on taltioinut henkeäsalpaavia näköaloja Arizonan Oak Creek Valleyn ja Cathedral Rockin tienoilta. Delmer Daves oli jo Katkaistussa nuolessa (Broken Arrow, 1950) tuonut valkokankaalle Arizonassa sijaitsevan Sedonan maisemia, ja hän kertoikin, miten vaikeaa oli uudelleen palata Katkaistun nuolen suosituksi tekemiin paikkoihin.