Pahan oma (The Devil's Own, 1997)

Pahan oma (The Devil's Own, 1997) jäi Alan J. Pakulan (1928–1998) viimeiseksi elokuvaksi. Hänen uransa ohjaajana alkoi 1960-luvun lopussa, ja läpimurto koitti elokuvalla Klute – rikosetsivä (Klute, 1971), nimiroolissa Donald Sutherland. Poliittiset aiheet olivat Pakulalle läheisiä, mistä kertoo Watergate-skandaaliin kytkeytyvä Kaikki presidentin miehet (All the President's Men, 1976). Varhaisista Pakula-elokuvista on jäänyt mieleen myös Ansa – Parallax View (The Parallax View, 1974), jossa toimittaja tutkii salamurhia organisoivaa rikollisjärjestöä. 

En ole juurikaan nähnyt Pakulan loppuvaiheen elokuvia, ja Pahan oma nousi sattumalta katselulistalle. Teos sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton. Elokuva liittyy Pohjois-Irlannin tapahtumiin, ja kritiikissä moitittiin, miten heikosti elokuva kertoo niistä yhteiskunnallisista jännitteistä, joihin tapahtumat liittyivät, ja siitä historiallisesta taustasta, josta tragedia kumpusi. Pahan oma alkaa takautumalla, jossa perheen isä surmataan kodissaan, ruokapöydän ääreen. Tuota pikaa siirrytään 1970-luvulle ja veriseen yhteenottoon Belfastissa. Päähenkilö Rory Devaney (Brad Pitt) oli lapsena todistanut isänsä kuoleman ja on ajautunut mukaan väkivallan kierteeseen. Loppuosa elokuvasta sijoittuu Yhdysvaltoihin, jonne Rory pakenee. Hänet majoitetaan newyorkilaisen polisiin Tom O'Mearan (Harrison Ford) kotiin. Varmaan elokuvaa voi kritisoida siitä, että se paljastaa vain vähän historiallisen konfliktin taustoista, mutta minulle Pahan oma avautuu enemmän väkivallan kuvauksena, joka hakeutuu abstraktimmalle tasolle. Pakula kuvaa paljon O'Mearan arkista työtä poliisina, väkivaltaa osana hänen työtään ja arkipäiväänsä. Samaan aikaan kun ohjaaja kuvaa Roryn pyrkimyksiä järjestää aseita Pohjois-Irlantiin, hän kuvaa sitä, miten pelkkä aseiden läsnäolo johtaa verisiin tekoihin.